Päkäpaimenen Lentoon Lähdössä
bordercollie, narttu
s. 4.5.2012
KoiraNet
KoiraNet
Lonkat: B/B
Kyynäret: 0/0
Selkä: LTV0
Olat: terveiksi kuvatut
Silmät: terveet pentuna, tutkitaan
CEA-vapaa geneettisesti
CEA-vapaa geneettisesti
Agility: maksi1, Topteam 15-16
Toko: ALO1, AVO1
Näyttelyt: EH, JUK4
Hoina osaa olla varsinainen söpöstelijä, ja se on todella leikkisä. Hoina myös osoitti jo ensimmäisenä päivänään meillä olevansa varsinainen kaivinkone! Oli se sitten hiekkaa tai lunta, niin kaivaminen on ihanaa! Lisäksi Hoina haluaa aina olla läsnä siellä missä tapahtuu. Kesäisin mökillä se saattaa mennä parinkin piharannan läpi poukaman toiselle puolelle laiturille katsomaan, kun lapset menevät uimaan. Erityisesti öisin Hoinan on kuitenkin päästävä nimenomaan minun sänkyni viereen nukkumaan, ja jos sen joskus jättää makuuhuoneen ulkopuolelle yöksi, se ei nuku kunnolla vaan torkkuu ihan ovessa kiinni. Siksi koiraton makuuhuoneemme onkin vain "Chhainaton makuuhuone"! Sänkyyn Hoina hyppää selkääni vasten vasta aamulla, kun käännän kylkeä. Lisäksi Hoina on maailman uutterin apulainen! Jos pudotan vahingossa esimerkiksi verhonipsun katonrajassa roikkuessani tai vaikkapa kynän pöydänreunalta, Hoina kiitää toisestakin huoneesta heti nostamaan pudonneen esineen suoraan takaisin käteeni!
Hoina haluaa aina tehdä oikein ja paineistuu, jos saa vihiä epäonnistumisesta tai riittämättömyydestä. Lisäksi se on vähän herkkä ja epävarma luonteeltaan, mikä kuitenkin harrastuksissa peittyy menohalujen alle. Itsevarmana Hoina olisi mielettömän hieno, lähes täydellinen bordercollie. Toisaalta sen haavoittuvaisuus tekee siitä nimenomaan sympaattisen. Hoina tarvitsee minua, ja vaikken aina osaa olla sen arvoinen, me kuulumme yhteen. Hoina on kuin peilikuvani, sillä meillä on samat heikkoudet: epävarmuus ja sen tullen lisäohjeiden kysely, miellyttämisenhalu ja perfektionismi. Siitä syystä en välillä koe olevani sopivin omistaja Hoinalle, mutta toisaalta samasta syystä siitä on tullut minulle erityisen tärkeä ja läheinen. Ja vaikka Hoinan todellisen luonteen ymmärtämiseksi on kuultava sen heikkoudet siten, että ne tuppaavat ylikorostumaankin, Hoina on oikeasti aivan mielettömän ihana ja helppo kaveri 99% ajasta!
Hoina oli todella helppo pentu. Se oli alusta asti työpäivän ajan kiltisti kotona pissimättä sisälle eikä tuhonnut mitään. Hoina rakastaa leluja ja tykkää leikkiä yksinäänkin. Pusuttelijana Hoi on perheemme aktiivisin ja haluaakin aina aivan ihmisen naamaan kiinni, mutta sylissä se ei kauan viihdy. Lisäksi Hoinan on-off-nappi on todella toimiva: kotona käyvät treenikaverit eivät ole uskoa silmiään kun näkevät Hoinan rauhallisena ja söpönä rapsuteltavana. Hoina ei siis ole kotona vilkas vieraidenkaan tullessa, jos he eivät sitä varta vasten leikitä tai yllytä riehumaan. Hoina on myös aina iloinen, ja se on ratketa riemusta, kun se jo kaukaa tunnistaa tutun ihmisen. Silloin alkaa korvat luimussa sellainen riemuntanssi, että häntä heiluttaa koko koiraa!
Aikuinen Hoina on vastakohtien koira. Se toimii arjessa kuin ajatus ja tottelee minua moitteettomasti. Silloin se on maailman rakastettavin koira, ja sen toiveikas pentumainen katse on ainutlaatuinen. En varmaan koskaan tule saamaan toista niin luotettavaa koiraa kuin Hoina on, sillä se tottelee arjen käskyjä samalla huikealla intensiteetillä kuin se työskentelee harrastuksissakin. Ääntä Hoina taas ei käytä muulloin kuin vahtihaukkuna jonkun tullessa kotiin tai ulvohaukkuna pelätessään. Se ei siis koskaan piippaile tai muuten hauku kotona.
Hoinan huono puoli on kuitenkin sen reagointi ympäristöön yhdistettynä minusta paineen ottamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että minä tahansa hetkenä pitkän, rauhallisenkin lenkin päätteeksi Hoina saattaa yhtäkkiä säikähtää jotakin ja tempaista hihnassa kulkuväylän toiselle puolelle. Koska koiran äkkinäinen reagointi säikäyttää usein itsenikin, Hoina ei yleensä saa näissä tilanteissa minusta tukea. Silloinkin, kun Hoina on rento, se on huomattavasti muita koiriamme tietoisempi ympäristön tapahtumista ja nuorempana nukkui todellakin aina koiranunta.
Hoinan huono puoli on kuitenkin sen reagointi ympäristöön yhdistettynä minusta paineen ottamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että minä tahansa hetkenä pitkän, rauhallisenkin lenkin päätteeksi Hoina saattaa yhtäkkiä säikähtää jotakin ja tempaista hihnassa kulkuväylän toiselle puolelle. Koska koiran äkkinäinen reagointi säikäyttää usein itsenikin, Hoina ei yleensä saa näissä tilanteissa minusta tukea. Silloinkin, kun Hoina on rento, se on huomattavasti muita koiriamme tietoisempi ympäristön tapahtumista ja nuorempana nukkui todellakin aina koiranunta.
Pelokas reagointi ei ole säännönmukaista. Välillä Hoina pelkää työkoneita, välillä liikennevaloja, välillä ohitettavalla pihalla pyörivää koristetuulimyllyä ja välillä se ei säiky mitään näistä. Tämän epäjohdonmukaisuuden vuoksi en hevin halua antaa Hoinaa muille lenkitettäväksi. Onneksi säikähtelyt ovat nykyään harvinaisia, mutta niiden ennakoimattomuus edellyttää lenkittäjältä silti jatkuvaa hereilläoloa lähestyvistä pyöristä tai autoista, jotta yllättävän reaktion tullen koira ei hyppäisi näiden alle.
Hoina ei kuitenkaan esimerkiksi ole ääniarka tai pelkää mitään tiettyä asiaa aina. Olemme lenkkeilleet aivan normaalisti hävittäjäshow'n vallatessa taivaan, eikä ukkosen tai ilotulitteiden kanssa ole mitään ongelmia, vaikka ikkunat olisivat auki. Mitä luultavimmin Hoinan säikkyminen onkin yhteydessä pentuajan traumaan, jolloin Hoina nimenomaan säikähti kovaa, pitkäaikaista ja yhtäkkistä takaa tulevaa pienkaivurin kolinaa, kun kone kaatoi kauhallisen tiiliä kuormalavalle. Hoina oli väistäessään jäädä pyörän alle, kun en osannut varautua äkkiväistöön, ja pentu lirautti alleen. Sille siis lienee jäänyt sellainen kuva, että rauhallisellakin lenkillä tilanne voi yhtäkkiä muuttua uhkaavaksi. Chhainan tulo on kuitenkin tehnyt Hoinalle hyvää ja tasapainottanut sitä. Kun säikähtelyitä ei tule, Hoina on maailman luotettavin koira. Koirien ja ihmisten ohituksissa molemmat koirani ovat esimerkillisiä, mistä olen todella ylpeä. Muista kuin oman lauman koirista Hoina ei juuri piittaa vaan haluaa näiden pysyvän kauempana ja jättää ne huomioitta.
Hoina ei kuitenkaan esimerkiksi ole ääniarka tai pelkää mitään tiettyä asiaa aina. Olemme lenkkeilleet aivan normaalisti hävittäjäshow'n vallatessa taivaan, eikä ukkosen tai ilotulitteiden kanssa ole mitään ongelmia, vaikka ikkunat olisivat auki. Mitä luultavimmin Hoinan säikkyminen onkin yhteydessä pentuajan traumaan, jolloin Hoina nimenomaan säikähti kovaa, pitkäaikaista ja yhtäkkistä takaa tulevaa pienkaivurin kolinaa, kun kone kaatoi kauhallisen tiiliä kuormalavalle. Hoina oli väistäessään jäädä pyörän alle, kun en osannut varautua äkkiväistöön, ja pentu lirautti alleen. Sille siis lienee jäänyt sellainen kuva, että rauhallisellakin lenkillä tilanne voi yhtäkkiä muuttua uhkaavaksi. Chhainan tulo on kuitenkin tehnyt Hoinalle hyvää ja tasapainottanut sitä. Kun säikähtelyitä ei tule, Hoina on maailman luotettavin koira. Koirien ja ihmisten ohituksissa molemmat koirani ovat esimerkillisiä, mistä olen todella ylpeä. Muista kuin oman lauman koirista Hoina ei juuri piittaa vaan haluaa näiden pysyvän kauempana ja jättää ne huomioitta.
Hoina osaa olla varsinainen söpöstelijä, ja se on todella leikkisä. Hoina myös osoitti jo ensimmäisenä päivänään meillä olevansa varsinainen kaivinkone! Oli se sitten hiekkaa tai lunta, niin kaivaminen on ihanaa! Lisäksi Hoina haluaa aina olla läsnä siellä missä tapahtuu. Kesäisin mökillä se saattaa mennä parinkin piharannan läpi poukaman toiselle puolelle laiturille katsomaan, kun lapset menevät uimaan. Erityisesti öisin Hoinan on kuitenkin päästävä nimenomaan minun sänkyni viereen nukkumaan, ja jos sen joskus jättää makuuhuoneen ulkopuolelle yöksi, se ei nuku kunnolla vaan torkkuu ihan ovessa kiinni. Siksi koiraton makuuhuoneemme onkin vain "Chhainaton makuuhuone"! Sänkyyn Hoina hyppää selkääni vasten vasta aamulla, kun käännän kylkeä. Lisäksi Hoina on maailman uutterin apulainen! Jos pudotan vahingossa esimerkiksi verhonipsun katonrajassa roikkuessani tai vaikkapa kynän pöydänreunalta, Hoina kiitää toisestakin huoneesta heti nostamaan pudonneen esineen suoraan takaisin käteeni!
Harrastuskoirana Hoina on aina valmis, räjähtävän kiihkeä, tosikko ja antaa itsestään aina enemmän kuin kaiken. Se on parhaimmillaan, kun se saa toteuttaa asioita itsenäisesti ja minusta etäällä sekä agilityssä että tokossa. Sen sijaan lähellä työskentely on sille enemmän tai vähemmän pakkopullaa, ja esimerkiksi tokossa Hoinan seuraaminen on todella kurjan näköistä. Kiihkeyden lisäksi harrastamiseen kuuluu Hoinan kanssa lajissa kuin lajissa ennakointi ja paimenkyyry, mistä on niin hyötyä kuin haittaa. Hoina siis lukee esimerkiksi hyvin rataa ja irtoaa joskus liiankin hyvin. Se tekee kaiken kumarassa paimenkyyryssä, minkä ansiosta esimerkiksi kontaktiesteiden opettaminen Hoinalle oli todella helppoa. Toisaalta minun on ollut vaikeaa saada Hoina tekemään tokossa töitä ylöspäin, ryhdikkäästi.
Harrastuksissa Hoinalla on rahkeita vaikka mihin, mutta se ei ole helppo harrastuskoira. Agilityssä pääsimme syksyllä 2015 Topteamin potentiaalisten koirakoiden joukkoon, kun meillä nähtiin olevan kansalliseenkin kärkeen riittävä vauhti ja mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa. Hoina on fiksu koira, ja se onkin äkännyt voivansa käydä tekemässä aina vielä yhden esteen ennen kuin tulee esimerkiksi haltuunottoon. Sen kanssa on siis oltava koko ajan tiukkana ja ajallaan ohjauksissa, sillä se ei jää kyselemään tai korjaile virheitäni!
Harrastuksissa Hoinalla on rahkeita vaikka mihin, mutta se ei ole helppo harrastuskoira. Agilityssä pääsimme syksyllä 2015 Topteamin potentiaalisten koirakoiden joukkoon, kun meillä nähtiin olevan kansalliseenkin kärkeen riittävä vauhti ja mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa. Hoina on fiksu koira, ja se onkin äkännyt voivansa käydä tekemässä aina vielä yhden esteen ennen kuin tulee esimerkiksi haltuunottoon. Sen kanssa on siis oltava koko ajan tiukkana ja ajallaan ohjauksissa, sillä se ei jää kyselemään tai korjaile virheitäni!
Hoina haluaa aina tehdä oikein ja paineistuu, jos saa vihiä epäonnistumisesta tai riittämättömyydestä. Lisäksi se on vähän herkkä ja epävarma luonteeltaan, mikä kuitenkin harrastuksissa peittyy menohalujen alle. Itsevarmana Hoina olisi mielettömän hieno, lähes täydellinen bordercollie. Toisaalta sen haavoittuvaisuus tekee siitä nimenomaan sympaattisen. Hoina tarvitsee minua, ja vaikken aina osaa olla sen arvoinen, me kuulumme yhteen. Hoina on kuin peilikuvani, sillä meillä on samat heikkoudet: epävarmuus ja sen tullen lisäohjeiden kysely, miellyttämisenhalu ja perfektionismi. Siitä syystä en välillä koe olevani sopivin omistaja Hoinalle, mutta toisaalta samasta syystä siitä on tullut minulle erityisen tärkeä ja läheinen. Ja vaikka Hoinan todellisen luonteen ymmärtämiseksi on kuultava sen heikkoudet siten, että ne tuppaavat ylikorostumaankin, Hoina on oikeasti aivan mielettömän ihana ja helppo kaveri 99% ajasta!
Agilitykuva © Roosa Laaksonen ja seepiakuva © B. Ghimire