keskiviikko 27. syyskuuta 2017

3. pentutapaaminen



Virallisten kimppaluustokuvien yhteydessä ja pentujen yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi pidimme kolmannen pentutapaamisen agility- ja rauniotreeneineen, meillä kotona hengailuineen ja pellolla juoksuttamisineen. Tällä kertaa oli todellakin kaikkien määrä päästä paikalle, mutta niin vain taas tuli valitettava viime hetken este, jonka vuoksi Kikalla jäi harmittavasti bussiliput käyttämättä. Kaikki paikalle päässeistä eivät myöskään päässeet tai osallistuneet kaikkiin treeneihin, mutta sunnuntai-iltana olimme kuitenkin kaikki me muut, isikoira Isakia ja Saara-omistajaa myöten, koolla.





Useaan otteeseen viikonlopun aikana ehdimme hyvillämme hämmästellä sitä, miten iloisia ja pentumaisia Chhainan ja Isakin lapset ovat edelleenkin luonteiltaan. Samaa kommenttia antoivat myös isikoiran omistaja Saara ja meille rauniotreenit vetänyt Ritva. Lisäksi meidän junioripojat olivat kuin paita ja peppu leikeissään. Ne telmivät aamusta iltaan niin sisällä kuin ulkonakin ja pääasiassa koko ajan keskenään. Kummallakaan ei mennyt missään vaiheessa yli tai hermo toiseen, vaan leikkejä jatkettiin vielä aivan kieli vyön allakin. Voisivathan nuoret urokset jo huonomminkin toisiaan sietää... Tämä sopi meille mainiosti, kun aika ahtaaksi olisivat tilat käyneet kolmelle koirakolle olohuoneessa, jos jotakin skismaa olisi joidenkin välille tullut. Chhaina taas leikki aivan innoissaan jo lauantai-iltana Hipan kanssa, mutta siinä vaiheessa, kun neljä pentua melskasi talossa, se pitkälti vain hääri kanssani keittiön puolella.




Chhainan puoliveljen omistaja Ritva tuli tosiaan ystävällisesti vetämään meille rauniotreenit täällä Turun raunioradalla, jolla me Hoinan ja Chhainan kanssa olemme kerran aiemmin pelastuskoiratoiminnan tutustumiskurssilla käyneet. Ajattelin, että kunhan muksut pääsevät vähän edes tepastelemaan pitkin aluetta ja kokeilemaan erilaisia alustoja, mutta vielä mitä! Saimme ihan kunnon treenit, joissa pääsimme ensin tekemään helpoilla mutta – etenkin heti jutun juonesta kiinni saavien kohdalla – asteittain vaikeutuvilla piiloilla 2-3 toistoa. Toisella kierroksella puolestaan kokeiltiin koiran rohkeutta tai sinnikkyyttä mennä piiloon sisään sen eteen levitetyistä esteistä huolimatta. Aivan lopuksi, kun ilta oli jo pimennyt lähes säkkipimeäksi, pääsimme vielä taskulampun valossa ryömimään pitkän, maanalaisen, risteävän betoniputken päästä päähän – koira edellä ja omistaja perässä. Tämä oli minullekin ihan uusi ja todella mahtava kokemus. Ketään koirista ei tunnelikaan jännittänyt, muista alustoista puhumattakaan!



Kaikki raunioilta otetut kuvat © Saara Kattainen


Oli todella mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin koirat käyttivät nenäänsä. Lisäksi olin yllättynyt, miten jo ensimmäisissä treeneissä Vilu ja Passo olivat hyvinkin sinnikkäitä, vaikka ne eivät heti osanneet tarkentaa piilolle tai löytäneet perille asti sopivaa reittiä. Passolla nenänkäyttö oli ihan omaa luokkaansa – se suorastaan pomppi välillä yrittäessään kurottaa vieläkin korkeammalle ilmaan nuuskimaan!




Mitä luustokuvauksiin tulee, niissä ei paljastunut kenenkään kohdalla mitään, mikä estäisi tai rajoitaisi harrastuksia ja aktiivista elämää. Narvin, Passon ja Vilun luustot ovat terveet ja siistit, mutta palaan asiaan vielä erikseen kattavammin, jahka viralliset lausunnot tulevat. Jotakin lisätietoa näkyy jo nyt Facebook-sivuillamme uutisissa. Myös silmät, polvet ja sydän olivat Vilulla, Narvilla ja Passolla terveet, ja ne tulokset näkyvätkin jo jalostustietokannassa. :) Iso kiitos kaikille kattavista terveystutkimuksista!





"Kioskintäti, nyt äkkiä vähän välinannaa tiskiin!"


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti