sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mökkiviikonloppu Narvin ja Vilun kanssa



Kulunut viikonloppu sujui todella mukavissa merkeissä, kun A-pentueen 10½-kuisista pennuista Vilu ja Narvi tulivat käymään mökillämme Haminassa. Koska Vilu perheineen oli tulossa koko viikonlopuksi, olimme kutsuneet muutkin pennut meitä moikkaamaan. Koska ihmiset kuitenkin lomailevat niin eri aikoihin, niin vain Meri ja Narvi pääsivät sunnuntaina päiväkäynnille. Koko viikonlopuksi oli luvattu ajoittaista sadetta, mutta meillä kävi aivan mieletön tuuri säiden suhteen: sade alkoi vasta sunnuntai-iltapäivällä juuri, kun Vilu, Ella ja Teppo olivat lähdössä takaisin Turkuun!

Viluahan olen nähnyt melko tiheästi, kun käymme ajoittain yhdessä treenailemassa ja asumme molemmat Turussa, mutta Narvia en sitten paljon olekaan nähnyt tällaista pidempää aikaa kerralla. Kaikissa pentutapaamisissa minulle on kuitenkin aina jäänyt siitä päällimmäisenä mieleen kiltteys ja iloisuus, eikä se mielikuva kyllä muuttunut laisinkaan. Oli aivan ihanaa päästä rapsuttelemaan, leikittämään ja kuvaamaan poitsua, ja sehän oli vieläkin varsinainen halinalle!




Hyödynsimme tietysti mökkimaastot ja treenasimme lasten ja äitikoiran kanssa hakua. Narvin kanssa alkeita oli jo tehty jonkin verran, mutta Vilulle tämä oli ihan ensimmäinen kokeilu tätä lajia. Molemmille junioreille tehtiin vain todella helppoja maalimiehiä ja palkattiin paljon onnistumisia, koska uusi paikka ja kyykyssä kuvaava kasvattaja veivät etenkin Narvilta keskittymistä vähän muihin asioihin aluksi. Molemmille saatiin kuitenkin lopuksi täysin näkemättömiäkin lähtöjä ja niihin hienot onnistumiset.

Chhaina-äiti teki yhteensä neljä pistoa kahdella eri kierroksella ja treenasi erityisesti haukkuilmaisua. Merin mukaan Chhai alkoi jo ylläpitää haukkua ilman haukkukäskyn toistoa, mikä oli todella mukavaa kuulla ja huikea juttu, kun kyseessä oli toinen ilmaisutreeni ikinä. Jokaisella pistolla Chhaina painui aluksi kauas alueen takamaille ja lähti sitten sieltä tulemaan lähemmäs. Vaikka kaikki maalimiehet olivat alkupuoliskolla, on vain hyvä, että Chhai uppoaa syvälle alueelle, kun se ei kerran selvästikään jumitu sinne vaan alueen tsekattuaan lähtee tulemaan alkuosaan etsimään.





Sunnuntai-iltapäivästä porukka alkoikin jo olla aika valmista kauraa... Vilu meni lähdön hetkellä ihan oma-aloitteisesti auton paksiin aivan reporankana nukkumaan! Narvi jäi vielä iltaan asti viihdyttämään äitiään, ja sen se kyllä osasi ihan kiitettävästi. Chhaina oli muka sanovinaan ja vilauttelevinaan hampaita sen liehittelyille, mutta kilometrin päähän näkyi, että se oli ihan leikissä mukana ja hamuili suullaan Narvin tassuja sen niillä huitoessa. Jossain vaiheessa Chhaina juoksutti poikaansa ihan hepulissa täysiä pitkin pihaa ja ympäri mökkejä. Narvi puolestaan yritti välillä niin kiltisti tarjota äiskälle lelua ihan naamalle asti vetoleikin toivossa, mutta se oli nähtävästi Chhainalle jo liian alhaista...

Oli aivan älyttömän mukavaa treffata, treenailla ja grillata porukalla! Harmittelimmekin, että useista nukkumatiloista huolimatta päämökkimme on sen verran pieni, että huonon sään sattuessa siellä tulisi jo tällä yhdenkin pentueen porukalla todella ahdasta. Pihalla ja metsissä sitten riittäisikin lääniä vaikka millaisten leirien pitoon! Aivan varmasti tulemme silti jatkossakin hyödyntämään mökkiä tavalla tai toisella mukavaan yhdessäoloon. Oli meinaan sen verran mukava viikonloppu!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti